tiistai 3. syyskuuta 2013

Pettävän perälaudan pulma

Nyt oli aivan pakko kirjoittaa ajatuksia ulos ja ylös. Tässä yksi tapaaminen arjen työssä, joka kirvoitti ajatuksia ja synnytti kehittämisajatuksia. Pieni ihminen terveydenhuollon rattaissa kiertää vuodesta toiseen, vastaanotolta toiselle valittaen tismalleen samaa vaivaa: jatkuva painon tunne alavatsalla, kipua kaiken ponnistelua aikaansaavan rasituksen jälkeen ja lisäksi turvottava olo alavatsalla. Mahtoi siinä ohessa rakko ja suolikin tyhjentyä huonosti. Sitten päädyttiin nostamaan rakkoa. Ei auttanut. Päätettiin verkottaa, ei apua. Sitten nosteltiin suolta, ja kun ei tämäkään auttanut, niin laitettiin taas hiukan verkkoa. Lopputuloksena  oli jokaiselle neljälle vuodelle ohjelmoitu yksi iso toimenpide, pitkine toipumisaikoineen, mutta perusvaiva edelleen sama. Lisäksi monien toimenpiteiden jälkeen yksistään jo  perusliikkuminen ja kotityöt olivat ylipääsemättömän tuskallisia. Nyt oli jo pinna tiukalla ja pitkän itkun aika.

Tässä tapahtumien ketjussa kukaan ei puuttunut kuntoutuksen tarpeeseen, vaan ajatuksena oli operatiivinen hoito ja mietinnässä mitä vielä voisi kiristää painon tunteen poistamiseksi. Nyt ei ollu oikein enää jäljellä, mitä kiristettäisiin. Lääkärit myös vaihtuivat ja yritettiin löytää syytä vaivalle. Yksi ehdotti fibromyalgiaakin? Tässä vaiheessa oli asianomistajakin jo turhautunut. Monta tuskallista toimenpidettä takana ja edelleen ollaan lähtökuopissa. Mitä neuvoksi?

Osui ymmärtävä lääkäri paikalle, jolla lamppu syttyi. Entäs jos kokeiltais uroterapeuttia. Wuhuu \o/ !!! Sitähän ei vielä oltu keksitty kokeilla. Tämä ammattikunta näyttää olevan asiakkaan VIIMEINEN TOIVO ennen luovuttamista, sitten kun ei mitään ole enää tehtävissä. Nyt siis lähete fysioterapiaan. Tästä siis alkoi yhteinen projektimme kohti lantionpohjan kestävää kehitystä.

Tämän tämän tarinan kuultuani ja asianomistajan pitkän  itkun laannuttua, olin hetken aivan sanaton. Ensimmäinen kysymykseni oli; miksi VASTA NYT?  Miksi kukaan ei ollut ajatellut, että koko lantionpohja on pettämässä ja pahasti ja lihastuki huutaa hoosiannaa  jokaisen pienenkin kuorman alla. Loogista olisi korjata koko tukimekanismi ja aloittaa siitä, mikä palvelisi toiminnallisuutta myös. Jos tynnyristä pettää perälaudat, niin ei sielä sisällä mikään pysy vaikka kuinka sisuskaluja kiristelisi. Ensin laitetaan perustat kuntoon ja sitten vasta kiristellään, mitä tarvii. Pitäähän sitä talossakin kivijalan olla ensiksi kunnossa, jotta talo pysyisi pystyssä. Sama se on tässä aatamin asumuksessa myös.

No missäs nyt sitten mennään? Muutaman terapiakerran alkoivat oireet selkeästi helpottaa. Erityisesti tuo painon tunne. Jauhosäkin paino alavatsalla tuntuu enää hienoiselta pussukalta. Loogista, hyvin loogista. No mitä me voisimme sitten jatkossa tehdä? Fysioterapeutit ainakin voisivat pitää enemmän itsestään melua ja  tuoda omaa osaamistaan kuntoutuksen asiantuntijana rohkeasti esille. Muut ammattiryhmät eivät tätä alaa tunne riittävän hyvin, joten meillä on myös vastuu pysyä äänessä. Yksi hyvä keino on sosiaalinen media. Kirjoitetaan kaikenlaisia blogeja. \o/. Tämä sivusto on yksi niitä.  Vain sinapinsiemenen verran tarvitaan uskoa, että voi siirtää vuoria. Se riittäköön rohkeuteen muuttaa suuntaa ja olla enemmän ammatillisesti esillä.