lauantai 8. lokakuuta 2011

TAVOITTEENA VARUSTUKSISTA VAPAA ELÄMÄ

Pakko taas palata juurilleen ja kirjoittaa sisältä käsin, mitä elämä on silloin, kun on "tämä kiusallinen vaiva"...  Kun jokin lantionpohjalla mättää, mättää aika usein koko arjen hallinta. Arki (tulemiset ja menemiset) ei ole omissa käsissäsi, vaikka aikuisena niin tahtoisit. Haluaisit olla niinkuin kaikki muutkin.
Tämä vaivasi on sinun salaisuutesi. Asia hävettää. Siitä ei voi puhua, koska se on "tabu". Kun olen riittävän paljon kuunnellut näitä tarinoita työssäni, asia alkaa tulla sinuksi. Vaivasta katoaa häveliäisyyden leima ja asiasta tulee arkipäiväinen ja siitä voi puhua ilman häpeää ja kiusallisuuden tunnetta.

Yksi paranemisen tie on puhuminen, joskaan pissan ja kakan tai ihan vaan pierun tahaton karkaaminen ei lakkaa puhumalla, vaan useinmiten oikeanlaisella treenillä. Ja aina ei silläkään. Mutta mikä on sitten puhumisen siunaus? Kun kertoo vaivastaan toiselle, saa huomata, että on muitakin, joilla on aivan sama tilanne. Ja niitä on todella paljon, aivan siinä sinun naapurissasi. Ei ihan samanlainen, mutta sinnepäin. Kun voi vaihtaa kokemuksia ja saa vinkkejä hoitaa omat asiansa, taakka helpottaa. No miksi sitten tätä pitää oikeasti hävetä? Kaikillahan meillä on ihan samat röörit, joiden kautta kulkee samat eritteet. Joskus on tukoksia, joskus vuotaa tiivisteet. Kun on vikaa, etsitään lähin korjaamo. Aivan samalla tavalla vanha autokin tarvitsee huoltoa, miksi ei sitten oma kroppa. Onhan päivän selvää, että kun aikaa kuluu, kaikilla alkaa paikat perstua.

Kun vaiva alkaa olla todellinen, jokapäiväinen ja sitkeä vieras, on pakko alkaa varmistelut ja varustelut. Ja näitä riittää. Kerron näistä yleisimpiä, josko niistä saisit vinkkejä arvioida omaa käyttäytymistäsi ja miettiä kannattaisiko asialle tehdä jotakin. Koska aina on mietittävä, missä on lähin wc, on reitit tiedettävä ennakkoon, ennenkuin kotoa poistuu. Yökylässä on tiedettävä, mihin vaippansa jättää. Yleensä on valittava istumapaikka aivan takimmaisesta nurkasta, läheltä poistumistietä, jos yllättäen tulisi "tarve". Et ehkä halua herättää huomiota. On  keksittävä paljon tekosyitä, miksi en tule, en osallistu. Tämä on raskasta, aina. Sosiaalinen kiva on jätettävä pois arjesta, ettei jää kiinni vaivastaan. Sosiaalisesti hyväksytty selitys on mukavampi kertoa kuin oma todellisuus.
On myös harkittava ehkä, voiko juoda ja syödä ja milloin tämänkin tekee, jotta ei tule ylläreitä. Voi olla, että edellisenä päivänä alkaa näiden asioiden suunnittelu, jotta voi huomenissa osallistua. Virheille ei ole varaa tässä suunnitelmassa. Tähän ruljanssiin liittyy useinmiten pelkoja, paniikkiia, häpeää ja masennusta ja jatkuva ajatus, entäs JOS, niin mitens sitten?? Elämä ei voi olla spontaania hetkessä elämistä koskaan, koska aina on ajateltava joko etukäteen tai murehdittava jälkikäteen. Lohduttavaa on kuitenkin se, että näistä asioista voi ja niistä kannattaa puhua. Kun saa lantionpohjansa hallintaan ja kroppansa kuntoon, alkaa uusi elämä, isolla E:llä.