Vaiettu vaiva - Suuttoman tautia ei voi parantaa
Lantionpohjan vaivoihin on kautta aikojen liittynyt vaikenemisen kulttuuri ja häpeä. Kuitenkin suuri osa työikäisestä väestöstä kärsii tämän alueen vaivoista (virtsaamiseen, ulostamiseen ja seksuaalisuuteen liittyvät vaivat), mutta ei voi asiasta puhua, koska se on tabu. Suolen ja rakon hallinta opitaan lapsena ja jos se menetetään, tuntuu kuin taantuisi lapsen tasolle. Vaivasta on aina haittaa arkipäivässä, oli kyseessä sitten lapsi, työikäinen tai vanhus. Lasten kastelu tai suolen ongelmat kuormittavat ylimääräisillä pyykkimäärillä vanhempia ja lapsikin oppii pian häpeämään vaivaansa. Ei voi jäädä kaverille yökylään ja kaikki leirit on jätettävä väliin.Usein luullaan, että vaivat kuuluvat vanhuuteen ja oletetaan, että vanhukselle kuuluu vaipat, automaattisesti ja luonnollisesti. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Vanhus oppii lantionpohjan hallintaa täysin samoin kuin työikäinenkin, jos vain muisti pelaa - muistaa siis harjoitella oikeanlaisten ohjeiden mukaan. Ja tähän tarvitaan avuksi biopalaute ja osaava ja kannustava terapeutti.
Kohta kaksikymmentä vuotta olen kuunnellut päätyönäni näitä elämäntarinoita; millaista elämä on "tällaisen" vaivan kanssa. Tämän johdosta päädyin tekemään oman tutkimuksen, vastatakseni eo. kysymykseen. Haastattelin omia asiakkaitani ja kokosin paperille kaiken sen arjen kaaoksen, missä vaivoista kärvistelevät elävät; on suunniteltava milloin syö ja juo ja mistä löytyy seuraava vessa. Voiko jättää vaipat ja suojat wc:hen vai pakataanko käsilaukkuun ja kuljetetaan kotiin. Pitääkö olla vaihtovaatteet vai pärjääkö sillä, mitä on päällä. Suuri huoli on siitä, jääkö vaivastaan kiinni vai pääseekö kenenkään huomaamatta, kuin koira veräjästä. Ja kun ei voi todellista syytä kertoa, on pakko valehdella suvereenisti, miksi en juuri nyt voi lähteä, osallistua tai olla yötä jne. Kaiken häveliäisyyden ja salailun lisäksi jatkuva valehteleminen kuormittaa - ja aivan turhaan.
Liian moni luulee olevansa ainoa lajissaan, koska ei ole tavannut ketään toista. Miksi? Koska naapuri ja lajitoveri ei ole koskaan puhunut samasta vaivastaan muille. Kanssasisaria ja -veljiä on hyvin lähellä, kunhan uskallat avata suusi. Kun yksi alkaa kertoa omasta kuntoutumisestaan ja saamastaan avusta, alkaa muutkin herätä. Yllätys on yleensä suuri, kun parhaimmalla kaverilla on aivan samat vaivat! Ja puskaradio alkaa laulaa välittömästi ja suosittelumarkkinointi toimia.
Se, että saa vaivallensa selkeän syyn ja siihen avun, on parasta mitä voi toivoa. Kukaan ei halua toisen ihmisen apua intiimialueensa hoitamiseen, ennen kuin on aivan pakko. Se vain on niin yksityisaluetta. Ja piste! Ja kun saa kuulla, että muillakin on aivan samat vaivat, huolten kuormasta putoaa kerralla puolet. Olen tullut siihen tulokseen, että biopalautehoidolla balansoidaan kehontoiminnat, mutta taakoitetun mielen korjaamiseen tarvitaan eri työkalut. Siksi minullakin on kaksi kuulevaa korvaa ja vain yksi suu, jotta kuulisin enemmän kuin puhuisin. Jaettu ilo on aina kaksinkertainen ja jaettu suru vain puolisurua. Nyt vain kaikki rohkeasti kaapista ulos ja tarttumaan "suuttoman tautiin" topakasti.
Kohta kaksikymmentä vuotta olen kuunnellut päätyönäni näitä elämäntarinoita; millaista elämä on "tällaisen" vaivan kanssa. Tämän johdosta päädyin tekemään oman tutkimuksen, vastatakseni eo. kysymykseen. Haastattelin omia asiakkaitani ja kokosin paperille kaiken sen arjen kaaoksen, missä vaivoista kärvistelevät elävät; on suunniteltava milloin syö ja juo ja mistä löytyy seuraava vessa. Voiko jättää vaipat ja suojat wc:hen vai pakataanko käsilaukkuun ja kuljetetaan kotiin. Pitääkö olla vaihtovaatteet vai pärjääkö sillä, mitä on päällä. Suuri huoli on siitä, jääkö vaivastaan kiinni vai pääseekö kenenkään huomaamatta, kuin koira veräjästä. Ja kun ei voi todellista syytä kertoa, on pakko valehdella suvereenisti, miksi en juuri nyt voi lähteä, osallistua tai olla yötä jne. Kaiken häveliäisyyden ja salailun lisäksi jatkuva valehteleminen kuormittaa - ja aivan turhaan.
Liian moni luulee olevansa ainoa lajissaan, koska ei ole tavannut ketään toista. Miksi? Koska naapuri ja lajitoveri ei ole koskaan puhunut samasta vaivastaan muille. Kanssasisaria ja -veljiä on hyvin lähellä, kunhan uskallat avata suusi. Kun yksi alkaa kertoa omasta kuntoutumisestaan ja saamastaan avusta, alkaa muutkin herätä. Yllätys on yleensä suuri, kun parhaimmalla kaverilla on aivan samat vaivat! Ja puskaradio alkaa laulaa välittömästi ja suosittelumarkkinointi toimia.
Se, että saa vaivallensa selkeän syyn ja siihen avun, on parasta mitä voi toivoa. Kukaan ei halua toisen ihmisen apua intiimialueensa hoitamiseen, ennen kuin on aivan pakko. Se vain on niin yksityisaluetta. Ja piste! Ja kun saa kuulla, että muillakin on aivan samat vaivat, huolten kuormasta putoaa kerralla puolet. Olen tullut siihen tulokseen, että biopalautehoidolla balansoidaan kehontoiminnat, mutta taakoitetun mielen korjaamiseen tarvitaan eri työkalut. Siksi minullakin on kaksi kuulevaa korvaa ja vain yksi suu, jotta kuulisin enemmän kuin puhuisin. Jaettu ilo on aina kaksinkertainen ja jaettu suru vain puolisurua. Nyt vain kaikki rohkeasti kaapista ulos ja tarttumaan "suuttoman tautiin" topakasti.
Kommentit
Lähetä kommentti