Tunne lukkosi vai lukitse tunteesi
Tämä teksti sai alkunsa lukemastani kirjasta - Tunne lukkosi. Kirjan idea on auttaa löytämään itsessäni ne tunnelukot, jotka aikaansaavat sellaisia käyttäytymisreaktioita, jotka eivät palvele eikä kehitä positiivisella tavalla aikuisen arkea. Tunnelukko on lapsuudessa tai nuoruudessa opittu haitallinen ajattelutapa, joka nykypäivänä aktivoituessaan virittää meissä menneisyytemme tunteita, jotka lukitsevat meidät itsellemme haitallisiin selviytymiskeinoihin. Selviytymiskeinot muuttuvat ajan myötä moodeiksi, persoonallisuden osiksi. Toisin sanoen tietyt tunnetilat vievät aikuistakin huomaamatta kuus nolla. Nämä kuus nolla -tilanteet tapahtuvat yleensä salamaakin nopeammin.
Lantionpohjaan tämä tunnelukko linkittyy usein sitä kautta kun pohja on syystä tai toisesta epä- tai rapakunnossa ja sen vuoksi kaikki arjessa enemmän tai vähemmän epämukavaa. Yksi esimerkki tästä on laskeumaoireinen nainen, jolla tuntuu alapohjassa epämiellyttävää painon/ roikkumisen/laskeutumisen/pullotuksen/ hankauksen tai kivun tunnetta. Jotakin ikäänkuin on irrallaan tai väärässä paikassa. Kaikkinainen epämiellyttävyys rajoittaa liikkumista ja seksikin saattaa olla hankalan takana. Nämä keholliset tuntemukset luovat myös lukkiutuneita tunnetiloja, jotka ovat todella räjähdysalttiita, kun sytyslangan päähän osuu "vääräleukainen" ja tunnetiloja huonosti haistava terveydenhuollon ammattilainen. Se mitä vaivaansa valittava eniten tarvitsisi olisi hetkellinen YMMÄRRYS siitä, miltä TUNTUU, kun olo on kuin pelinsä menettäneellä. Mutta jostakin syystä tämä vaihe on ammattilaisellekin arka ja se ohitetaan rutiinisti toteamalla jotakin ammattimaista ja asiallista faktaa. Fakta vie yleensä viimeisenkin toivon rippeen positiivisemmasta lopputuloksesta. Ja eritoten, jos kliinisen päättelyn lopputuloksena haistat olevasi itse syyllinen vaivaasi. Raahauduit hakemaan apua ja palaat lähtöruutuun kaksinkertaisen kuorman kanssa. Auts!
Mitä tilalle? Onko meillä vaihtoehtoja hoitaa tilanne toisin? Olen sitä mieltä, että toisen ymmärtäminen ei vie enempää aikaa eikä maksa mitään. Kyse on uskalluksesta altistua toisen tunnetilalle. Ennen muinoin sai ostaa itkijänaisen itkemään yhdessä ja jakamaan surua. Tänä päivänä tälle olisi huutava tarve. Meitä riittäisi märisijöitä vähän joka taloudessa. Uskon että iso osa terapeuttista lähestymistä olisi se, kun saisi kertoa miltä tuntuu - avata näitä lukittuja tunteita. Se puhdistaisi ilmapiiriä ja antaisi tilaa muutokselle ja yhteistyölle. Olisi vähän niinkuin selvät sävelet eteenpäin. Joskus vain yksi kysymys riittää painamaan tuota "HOT BUTTONia". Vaihdevuosissa kärvistelevän asiakkaani tuskastunut lausahdus kysymykseeni, miksi korvaushoitoa, oli niin osuva; kun mua niin VIT...AA. Viesti meni kerralla perille. Ymmärsin täysin, enkä tarvinnut enää tarkempaa kuvausta. Joskus yksi sana riittää. Pääasia että uskaltaa painaa HOT BUTTONia.
Lantionpohjaan tämä tunnelukko linkittyy usein sitä kautta kun pohja on syystä tai toisesta epä- tai rapakunnossa ja sen vuoksi kaikki arjessa enemmän tai vähemmän epämukavaa. Yksi esimerkki tästä on laskeumaoireinen nainen, jolla tuntuu alapohjassa epämiellyttävää painon/ roikkumisen/laskeutumisen/pullotuksen/ hankauksen tai kivun tunnetta. Jotakin ikäänkuin on irrallaan tai väärässä paikassa. Kaikkinainen epämiellyttävyys rajoittaa liikkumista ja seksikin saattaa olla hankalan takana. Nämä keholliset tuntemukset luovat myös lukkiutuneita tunnetiloja, jotka ovat todella räjähdysalttiita, kun sytyslangan päähän osuu "vääräleukainen" ja tunnetiloja huonosti haistava terveydenhuollon ammattilainen. Se mitä vaivaansa valittava eniten tarvitsisi olisi hetkellinen YMMÄRRYS siitä, miltä TUNTUU, kun olo on kuin pelinsä menettäneellä. Mutta jostakin syystä tämä vaihe on ammattilaisellekin arka ja se ohitetaan rutiinisti toteamalla jotakin ammattimaista ja asiallista faktaa. Fakta vie yleensä viimeisenkin toivon rippeen positiivisemmasta lopputuloksesta. Ja eritoten, jos kliinisen päättelyn lopputuloksena haistat olevasi itse syyllinen vaivaasi. Raahauduit hakemaan apua ja palaat lähtöruutuun kaksinkertaisen kuorman kanssa. Auts!
Mitä tilalle? Onko meillä vaihtoehtoja hoitaa tilanne toisin? Olen sitä mieltä, että toisen ymmärtäminen ei vie enempää aikaa eikä maksa mitään. Kyse on uskalluksesta altistua toisen tunnetilalle. Ennen muinoin sai ostaa itkijänaisen itkemään yhdessä ja jakamaan surua. Tänä päivänä tälle olisi huutava tarve. Meitä riittäisi märisijöitä vähän joka taloudessa. Uskon että iso osa terapeuttista lähestymistä olisi se, kun saisi kertoa miltä tuntuu - avata näitä lukittuja tunteita. Se puhdistaisi ilmapiiriä ja antaisi tilaa muutokselle ja yhteistyölle. Olisi vähän niinkuin selvät sävelet eteenpäin. Joskus vain yksi kysymys riittää painamaan tuota "HOT BUTTONia". Vaihdevuosissa kärvistelevän asiakkaani tuskastunut lausahdus kysymykseeni, miksi korvaushoitoa, oli niin osuva; kun mua niin VIT...AA. Viesti meni kerralla perille. Ymmärsin täysin, enkä tarvinnut enää tarkempaa kuvausta. Joskus yksi sana riittää. Pääasia että uskaltaa painaa HOT BUTTONia.
Kommentit
Lähetä kommentti